Vahva luottamus tulevaisuuteen näkyy yritysrahoituksen kasvuna

Tampereen Seudun Osuuspankin (OP Tampere) liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 19,2 miljoonaa euroa. Liikevoitto pieneni vuotta aiemmasta 1,1 miljoonaa euroa.

- Alkuvuoden tuloksemme oli erinomainen. Luottokannan kasvu ja varallisuudenhoidon tulokset olivat hyviä. Olemme saaneet alkuvuonna yli 2000 uutta asiakasta. Omistaja-asiakkaiden määrä on kasvanut viime vuoteen verrattuna yli 4000:lla. Yhteisten pankki- ja vakuutusasiakkaiden määrä on kasvanut noin 3000:lla, mikä kertoo asiakkaiden halusta keskittää asiointiaan ja luottamuksesta OPn palveluihin, OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund kertoo.

Yritysten vahva luottamus tulevaisuuteen näkyi uusien nostettujen yritys- ja yhteisöluottojen 16,2 % voimakkaana kasvuna verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Osa pitkään neuvotelluista hankkeista on lähtenyt toteutumaan samanaikaisesti. Yritys- ja yhteisörahoituksen kanta kasvoi 7 % vuoden takaiseen verrattuna.

- Työllisyysasteen paraneminen, alhainen korkotaso ja myönteinen talouskehitys ovat nostaneet myös henkilöasiakkaiden luottamuksen korkealle. Se on vahvistanut myös odotuksia korkojen nousulle. Korkosuojausaste oli alkuvuoden lainoissa yli 50 %, ja nyt myös taloyhtiöissä on herännyt kiinnostus suojata taloyhtiölainoja korkojen nousulta, toteaa Mikko Rosenlund.

Luottokanta kasvoi 4,4 %. Yhteensä uusia luottoja nostettiin 6,5 % enemmän vuoden takaiseen verrattuna. OP Tampereen vakavaraisuus on pysynyt erittäin vahvalla tasolla ja oli maaliskuun lopussa 36,1 %. Varallisuudenhoidon kehitys jatkui edelleen vahvana. Asiakasvarojen kasvu oli vuotta aikaisempaan verrattuna 6,6 %. Voimakkainta kasvu oli talletuksissa, jotka kasvoivat 12 kk aikana 8,0 %.

Asuntojen hinnoissa nousua

Käytetyn asunnon keskineliöhinta nousi 12 kuukauden aikana Pirkan OP Kiinteistökeskuksen toimialueella Tampereella ja ympäryskunnissa kerrostaloasunnoissa 7 % ja rivitaloasunnoissa 3 %. Asuntokauppaa on tehty vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 6,1 % edellisvuotta vähemmän. Lasku johtui käytetyn asunnon kaupan hidastumisesta tarjonnan vähäisyydestä johtuen.

Uudisasuntojen kauppojen määrä pysyi entisellä tasolla. Vuokramarkkinat ovat toimineet hyvin, eikä uusia kohteita ole jäänyt vuokraamatta. Asuntosijoittaminen kiinnostaakin edelleen: sijoittajalle asunnon ostamisen sijaan hyvänä vaihtoehtona ovat asuntosijoitusrahastot, kuten OP-Vuokratuotto ja OP-Palvelukiinteistöt.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikko Rosenlund, OP Tampere, puh. 010 254 6200
Toimitusjohtaja Ari Nikkilä, Pirkan OP Kiinteistökeskus, puh. 050 389 6801