Suur-Savon Osuuspankki pilotoi loppuvuonna pankkiautoa

Suur-Savon Osuuspankki ottaa loppuvuonna kokeiluun liikkuvan toimipisteen, joka kiertää Etelä-Savon alueella erilaisissa tapahtumissa jouluun saakka. Pankkiauto on Savonlinnan Tuomaan markkinoilla 25.11. ja 26.11. klo 12-14 sekä Enonkoskella kukkakaupan edessä 28.11. klo 12-14. Tämän jälkeen pankkiauto on Juvan joulunavauksessa 1.12 ja Pieksämäen Joulutorilla Veturitalleilla 9.12. "Etelä-Savon kierroksen" lopuksi pankkiauto on Mikkelin alueella, aikataulut täsmentyvät lähiaikoina.

OP Ryhmä kehittää voimakkaasti digitaalisia palveluitaan, mutta myös fyysisten tapaamisten voimaan uskotaan OPlla. Siksi OPssa pilotoidaan liikkuvaa toimipistettä, joka on rakennettu 6-metriseen pakettiautoon ja siten helposti ajettavissa esimerkiksi tapahtumiin.

- Haluamme tehdä pankkiasioinnista mahdollisimman joustavaa ja helppoa. Liikkuvalla toimipisteellä voimme olla siellä missä asiakkaammekin, myös tavanomaisten aukioloaikojen ulkopuolella, kertoo pankinjohtaja Arja Haverinen Suur-Savon Osuuspankista.

Liikkuvassa toimipisteessä voi hoitaa pankki-, vakuutus- ja varallisuudenhoitoasioita kuten tavallisessa pankkikonttorissakin. Turvallisuussyistä käteisen rahan käsittely ei kuulu liikkuvan toimipisteen palveluvalikoimaan. Haverinen uskoo, että pankkiautossa asiakkaita opastetaan esimerkiksi sähköisissä pankkiasioissa.

Lisätietoja:
Suur-Savon Osuuspankki
Arja Haverinen
pankinjohtaja
puh. 010 255 2240, arja.haverinen@op.fi