OP Pohjois-Savon tulostiedote 1.1.-30.9.2018 - pankkitoiminta vahvassa kasvussa

Pohjois-Savon Osuuspankin pankkitoiminta kasvoi edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 342 miljoonaa euroa ja 6,6 prosenttia ollen 5,5 miljardia euroa 30.9.2018. Pankkitoiminnalla tarkoitetaan vakuutussäästöjen, rahastojen, talletusten, rahoituksen ja tuotto-osuuksien yhteenlaskettua määrää.

Pankin rahoitustoiminta kasvoi edellisvuodesta 5,6 prosenttia. Nostettujen uusien luottojen määrä kasvoi edellisvuodesta 25,8 prosenttia ja 90,9 miljoonaa euroa. Yritysluottokannassa kasvu tulee erityisesti voimakkaasta asuntorahoituksen ja taloyhtiöiden peruskorjauksen rahoittamisesta Kuopion seudulla. Talouden piristyneet luvut näkyivät myös varsinaisten yritysluottojen kysynnässä. Asuntokauppa on käynyt Pohjois-Savossa kohtuullisen vahvana; Pohjois-Savon OP-Kiinteistökeskuksen markkinaosuus maakunnan asuntokaupassa on noin 26 %. Samoin asuntorahoitus on ollut edellisvuotta vireämpää; mm. uusien nostettujen asuntoluottojen määrä on kasvanut alkuvuoden aikana 21 prosenttia. Asiakasvarat kasvoivat 211 miljoonaa euroa ja 7,4 prosenttia edellisvuodesta, ja ylittivät kolmen miljardin euron rajan. Asiakasvaroilla tarkoitetaan vakuutussäästöjen, rahastojen, talletusten ja tuotto-osuuksien yhteenlaskettua määrää.

Pankin syyskuun lopun liikevoitto supistui 4,5 miljoonaa euroa edellisvuodesta ja oli 19,8 miljoonaa euroa. Tuottoja pienensi merkittävimmin pankin korkotuottojen supistuminen 1,6 miljoonan euron määrällä edellisvuoteen verrattuna. Kuluissa puolestaan merkittävin kasvu oli poistoissa ja kiinteistöjen arvonalentumisissa niiden lisääntyessä 1,6 miljoonaa euroa edellisvuoteen verrattuna.

- Alhaisena jatkunut korkotaso, korkosuojaustuottojen lasku ja uusluotonannon korkomarginaalien kapeneminen pienensivät korkotuottoja edellisvuodesta. Pankin omistamien kiinteistöjen arvoihin on jouduttu tekemään alaskirjauksia jo useampana vuonna, ja tälle vuodelle alaskirjauksia kohdistui jälleen merkittävämpi määrä. Em. tekijät huomioiden saavutettuun tulostasoon voidaan olla tyytyväisiä, toimitusjohtaja Seppo Pääkkö taustoittaa.

Pankin vakavaraisuus säilyi vahvalla tasolla ollen syyskuun lopussa 50,2 prosenttia. Vahva vakavaraisuus antaa maakunnalliselle finanssitoimijalle hyvät edellytykset osallistua rahoittajana maakunnan yritysten investointeihin, ja palvella sekä rahoittaa asiakkaitaan myös jatkossa. Vakavarainen pankki on asiakkailleen turvallinen kumppani, jolla on edellytykset tukea asiakkaitaan myös heikon suhdanteen yli.

- Hyvä asiakaskokemus on vakavaraisuuden rinnalla tärkein tavoitteemme. Mittaamme onnistumistamme jatkuvasti ja mitattu asiakaskokemus on alkuvuodesta parantunut entisestään ollen tavoitteen mukaisella tasolla. Tämä näkyy myös siinä, että pankille on tullut paljon uusia asiakkaita ja pankkitoiminnan volyymi on kasvanut markkinoita nopeammin, kertoo toimitusjohtaja Seppo Pääkkö.

Pankin omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi syyskuun lopussa 78 500 omistaja-asiakkaaseen – kasvua oli 2 800 vuoden takaiseen määrään.

OP:n perustehtävänä on vahvan vakavaraisuuden ja tehokkuuden avulla luoda kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta omistaja-asiakkaille ja toimintaympäristölle. Pohjois-Savon Osuuspankin hyvästä tuloksesta jaettiin yhteensä 6,5 miljoonaa euroa hyötyinä omistaja-asiakkaille OP-bonusten muodossa. Samalla tulos mahdollisti 1,9 miljoonan euron määräisten yhteisöverojen varaamisen maakuntaan.

Vanha ja vakavarainen ydinliiketoiminta mahdollistaa pankin yhteisöllisen toiminnan, jonka kautta tänä vuonna pankki tulee antamaan lahjoituksia ja tukemaan paikallisia hyväntekeväisyyshankkeita yhteensä 80 000 eurolla. Osana tätä toimintaa pankki on, yhdessä koko OP Ryhmän kanssa, mukana 9.11. järjestettävässä Nenäpäivässä. Pankki lahjoittaa 10 euroa jokaisesta 5.-9.11. pankkiin liittyneestä uudesta omistaja-asiakkaasta Nenäpäivä-keräykseen. OP Ryhmä suuntaa lahjoitusvarat tyttöjen koulutukseen. Lisäksi pankin Kuopion konttorilla järjestetään Nenäpäiväkahvit pe 9.11. Pankki tarjoaa kahvit ja asiakkaat voivat tukea vapaaehtoisella kahvimaksulla Nenäpäivä-keräystä. Koko OP Ryhmän lahjoittaman summan kertymistä voi seurata osoitteessa Nenäpäivä.fi/OP

 

POHJOIS-SAVON OSUUSPANKKI

Seppo Pääkkö

toimitusjohtaja

Pohjois-Savon Osuuspankki on yksi OP Ryhmän suurimmista pankeista ja toimialueen johtavia pankkeja. Pankilla on yhdeksän konttoria sekä kattavat verkko- ja puhelinpalvelut. Pohjois-Savon Osuuspankilla on 78 550 omistaja-asiakasta (30.9.2018 tilanne).