OP Pohjois-Savon tulostiedote Q4/2017

Pohjois-Savon Osuuspankin varallisuudenhoito vahvassa kasvussa

Pohjois-Savon Osuuspankin varallisuudenhoito on ollut vahvassa kasvussa: vakuutussäästöt kasvoivat 9,6 prosenttia ja rahastosijoitukset 5,1 prosenttia 31.12.2017 edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Pankkitoiminta yhteensä kasvoi edellisvuodesta 134 miljoonaa euroa ja 3,0 prosenttia ollen 4,6 miljardia euroa 31.12.2017. Pankkitoiminnalla tarkoitetaan vakuutussäästöjen, rahastojen, talletusten, rahoituksen ja tuotto-osuuksien yhteenlaskettua määrää.

Pankin vuoden 2017 lopun liikevoitto kasvoi 5,9 miljoonaa euroa edellisvuodesta ja oli 27,0 miljoonaa euroa. Pankin tuotot yhteensä kasvoivat 1,6 miljoonaa euroa ja kulut yhteensä puolestaan alenivat 2,0 miljoonaa euroa. Kulut alenivat suunnitellusti toteutettujen tehostamis- ja uudistamistoimien seurauksena.

Pankin rahoitustoiminta kasvoi edellisvuodesta 1,2 prosenttia. Yritysluottokannassa kasvu tulee erityisesti voimakkaasta asuntorahoituksen ja taloyhtiöiden peruskorjauksen rahoittamisesta Kuopion seudulla. Talouden piristyneet luvut alkavat vähitellen näkyä myös teollisiin investointeihin liittyvissä yritysluottojen kysynnässä.

- OPn suhdanne-ennusteen mukaan pitkät korot tulevat nousemaan jo kuluvan vuoden aikana. Jo nyt entistä suurempi osa asiakkaistamme on alkanut varautua korkeampiin korkoihin, josta kertoo moninkertainen kasvu asuntolainojen korkosuojauksissa. Korkojen ollessa edelleen matalalla tasolla on järkevä ja kustannuksiltaan edullinen aika korkosuojaamiseen, kertoo toimitusjohtaja Seppo Pääkkö.

Pankin vakavaraisuus säilyi vahvalla tasolla ollen vuoden lopussa 47,1 prosenttia. Vahva vakavaraisuus antaa maakunnalliselle finanssitoimijalle hyvät edellytykset osallistua rahoittajana maakunnan yritysten investointeihin, ja palvella sekä rahoittaa asiakkaitaan myös jatkossa. Vakavarainen pankki on asiakkailleen turvallinen kumppani, jolla on edellytykset tukea asiakkaitaan myös heikon suhdanteen yli.

- Hyvä asiakaskokemus on vakavaraisuuden rinnalla tärkein tavoitteemme, Pääkkö jatkaa. Mittaamme onnistumistamme jatkuvasti ja mitattu asiakaskokemus on alkuvuodesta parantunut entisestään ollen tavoitteen mukaisella tasolla. Tämä näkyy myös siinä, että pankille on tullut paljon uusia asiakkaita ja pankkitoiminnan volyymi on ollut hyvässä kasvussa, Pääkkö jatkaa. Pankin omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi vuoden lopussa 67 584 omistaja-asiakkaaseen – kasvua oli 1 819 edellisvuodesta.

OPn perustehtävänä on vahvan vakavaraisuuden ja tehokkuuden avulla luoda kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta omistaja-asiakkaille ja toimintaympäristölle. Pohjois-Savon Osuuspankin hyvästä tuloksesta jaettiin yhteensä 9,1 miljoonaa euroa hyötyinä omistaja-asiakkaille OP-bonusten sekä tuotto- ja lisäosuuksien korkojen muodossa. Samalla tulos mahdollisti 3,0 miljoonan euron määräiset yhteisöverot maakuntaan. Omistaja-asiakas tekee hyvää -kampanjan 1.7.-31.12.2017 kerrytti jokaisesta uudesta omistaja-asiakkaasta 10 euroa lahjoitettavaksi paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Omistaja-asiakkaat keskustelivat lahjoituskohteiden saajista tammikuussa digitaalisessa omistaja-asiakasyhteisössä. Alkuvuoden aikana lahjoituksia jaetaan yhteensä 20 190 euroa. Kaikki omistaja-asiakkaat voivat liittyä digitaaliseen omistaja-asiakasyhteisöön ottamaan kantaa pankin ajankohtaisiin kysymyksiin.

Leppävirran, Pohjois-Savon ja Suonenjoen Osuuspankkien edustajistot hyväksyivät pankkien hallitusten esityksen voimien yhdistämisestä 10.8.2017 pidetyissä edustajistojen kokouksissa. Pankit yhdistyvät virallisesti OP Pohjois-Savoksi 1.3.2018 alkaen. Voimien yhdistämisen tavoitteena on turvata asiakkaille asiantunteva ja tehokas asiakaspalvelu myös nopeasti muuttuvassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä. OP Pohjois- Savon omistaja-asiakkaat valitsivat 6.-19.11.2017 vaaleissa uuden edustajiston, jossa pankkien yhdistyessä jatkaa 50 valitun edustajan lisäksi kolme OP Leppävirran ja OP Suonenjoen vaaleissa eniten ääniä saanutta molemmista.

Pohjois-Savon Osuuspankki

Seppo Pääkkö
toimitusjohtaja

Lisätietoja: toimitusjohtaja Seppo Pääkkö, sähköposti seppo.paakko(a)op.fi, puh. 050 442 1765