Oulun Osuuspankki lisää tavoitettavuutta ja perustaa online-yksikön (sis. tuloskatsaus 1-3/2018)

Oulun Osuuspankki jatkaa viime syksynä käynnistetyn strategisen uudistumisen tiellä. Sen tavoitteena on aiempaa parempi ja henkilökohtaisempi asiakaspalvelu niissä kanavissa, joissa asiakas haluaa asioida.

Asiakaskäyttäytymisen muutos vie pankki- ja vakuutustoiminnassa asiakaspalvelua yhä enemmän digitaalisiin kanaviin. Oulun Osuuspankki haluaakin parantaa tavoitettavuuttaan sekä digitaalisissa kanavissa että kasvotusten.

–Tutkimusten mukaan normaalissa pankkiasioinnissa digitaaliset kanavat dominoivat kaikissa ikäryhmissä. Mobiilipalvelut korostuvat nuorissa kun taas verkkopankki on tärkeä vanhemmille ikäryhmille. Vaikka digitaaliset kanavat ovat keskeisiä, samalla myös henkilökohtainen asiakaspalvelu koetaan tärkeäksi. Henkilökohtaista kontaktia arvostavat sekä nuoret että iäkkäämmät*, toimitusjohtaja Timo Levo taustoittaa.

Ensimmäisen askeleen tavoitettavuuden parantamiseksi Oulun Osuuspankki otti jo viime syksynä avaamalla kaikkien pankin asiakaspalvelussa olevien asiantuntijoiden yhteystiedot asiakkaille.

–Asiantuntijoidemme suorat puhelinnumerot löytyvät nettisivuiltamme osoitteesta op.fi/oulu. Asiakkaan on helppo soittaa oman pankin tutulle asiantuntijalle ja jatkaa yhteydenpitoa hänen kanssaan valitsemassaan kanavassa: puhelimessa, netin välityksellä tai kasvotusten. Meidän tehtävänämme on hoitaa asiakkuutta siinä kanavassa, joka on asiakkaalle helpoin ja mieluisin, Levo muistuttaa.

Seuraava askel paremman tavoitettavuuden tiellä on toukokuun alussa perustettavan uuden yksikön, OP Oulu Onlinen, perustaminen. Se yhdistää digitaalisuuden ja henkilökohtaisen paikallisen palvelun.

–OP Oulu Online -yksikkö keskittyy hoitamaan asiakkuuksia etäkanavissa. Aloitusvaiheessa siellä työskentelee kymmenkunta pankki- ja vakuutusalan paikallista osaajaa. Asiakkaat odottavat meiltä aktiivista yhteydenpitoa ja vaivatonta tapaa asioida – ajasta, paikasta tai kanavasta riippumatta. Nyt me voimme palvella heitä aivan uudella tavalla, Levo iloitsee.

* OP Ryhmän vuonna 2017 toteutettuun henkilöasiakkaiden asiakassuhdetutkimukseen (Rednote) vastasi 10 731 OPn asiakasta.

OULUN OSUUSPANKIN TAMMI-MAALISKUUN TULOSKATSAUS 2018

  • Liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 19,3 miljoonaa euroa eli 1,4 % vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana (19,6)1.
  • Korkokate oli 7,9 miljoonaa euroa (7,4) kasvaen 6,4 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Muut nettotuotot olivat 19,7 miljoonaa euroa (20,5).
  • Asiakasliiketoiminnan kehitys jatkui edelleen hyvällä tasolla volyymin ollessa maaliskuun lopussa 5 748 miljoonaa euroa eli 154 miljoonaa euroa suurempi kuin vuoden vaihteessa.
  • Tase oli maaliskuun lopussa 3 379 miljoonaa euroa eli 3,5 % suurempi kuin vuoden vaihteessa (3 264).
  • Uusia luottoja nostettiin alkuvuonna 181 miljoonaa euroa eli 33,4 % vertailukautta enemmän. Pankin taseesta myönnettyjen luottojen kanta kasvoi vuoden alusta 3,3 % ja oli 2 481 miljoonaa euroa.
  • Talletuskanta kasvoi 5,7 % ja oli maaliskuun lopussa 1 899 miljoonaa euroa. Myös varallisuudenhoidossa oli hyvää kasvua ja asiakasvarat kasvoivatkin 3,3 % vuoden alusta, ollen yhteensä 2 788 miljoonaa euroa.
  • Pankkiin liittyi alkuvuonna uusia omistaja-asiakkaita 832. Kaikkiaan omistaja-asiakkaita oli maaliskuun lopussa 74 589. Pankki maksoi omistaja-asiakkaille OP-bonuksia tammi-maaliskuussa yhteensä 2,3 miljoonaa euroa.
  • Viime vuonna aloitettu Tuotto-osuus-anti on edelleen käynnissä. Tuotto-osuuksia merkittiin alkuvuoden aikana 3,5 miljoonalla eurolla. Oulun Osuuspankin osuuspääomassa oli maaliskuun lopussa Tuotto-osuuksia yhteensä 162 miljoonaa euroa. Vahva ja vakavarainen pankki pystyy tarjoamaan Tuotto-osuudelle erinomaista tuottoa nykyisessä matalien korkojen taloustilanteessakin. Vuodelta 2017 Oulun Osuuspankki maksaa Tuotto-osuudelle korkoa 3,25 %.
  • Vakavaraisuussuhde oli maaliskuun lopussa 29,1 % (28,2).

Alkuvuoden liikevoitto 19,3 miljoonaa euroa

Oulun Osuuspankin liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 19,3 miljoonaa euroa eli 1,4 % vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana (19,6)1. Alkuvuoden korkokate oli 7,9 miljoonaa euroa (7,4) kasvaen 6,4 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Muut nettotuotot olivat 19,7 miljoonaa euroa (20,5).

Osinkotuottoja kertyi edellisen vuoden tasoisesti eli 14,6 miljoonaa euroa (14,6). Korko- ja osinkotuottoja kertyi OP Osuuskunnan osuuspääomasijoituksista. Palkkiotuottojen nettomäärä laski alkuvuonna 5,1 % ja oli 4,7 miljoonaa euroa (5,0). Edellisvuoteen verrattuna palkkiotuotoista kasvoivat eniten tuotot johdannaistuotteiden myynnistä sekä arvopaperivälitystuotot ja laskivat tuotot luotonannosta sekä omaisuudenhoitotuotot. Luotonannon tuottojen lasku johtuu luottojen toimitusmaksujen jaksotuksesta, jota ei edellisvuonna tehty. Sijoituskiinteistöjen nettotuotot olivat 0,07 miljoonaa euroa (0,04). Liiketoiminnan muita tuottoja kertyi 0,3 miljoonaa euroa (0,9). Lasku johtui pääasiassa edellisvuonna kirjatuista kertaluonteisista arvonlisäverojen palautuksista.

Kulut yhteensä olivat tammi-maaliskuussa 9,2 miljoonaa euroa (8,3). Hallintokuluista henkilöstökulut laskivat edellisvuodesta ja olivat 3,1 miljoonaa euroa (3,2). Vakinaisen henkilöstön määrä oli maaliskuun lopussa 196, kun se vuotta aikaisemmin oli 193. Muut hallintokulut kasvoivat 22,5 % 4,2 miljoonaan euroon (3,5) ICT-kulujen ja palvelulaskutuksen kasvun vuoksi. Suunnitelman mukaiset poistot laskivat edellisvuodesta ja olivat 0,1 miljoonaa euroa (0,2). Liiketoiminnan muut kulut kasvoivat edellisvuoden tasosta 20,3 % ja olivat yhteensä 1,7 miljoonaa euroa (1,4). Kulujen kasvu johtui Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta sekä tähän kuluryhmään kirjatuista toteutuneista luottotappioista, jotka edellisvuonna kirjattiin Arvonalentumiset luotoista -ryhmään.

IFRS9-standardin voimaantulon myötä alkuvuonna 2018 kirjattiin odotettavissa olevien luottotappioiden peruutuksia - 0,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 voimassa olleen kirjaustavan mukaiset arvonalentumistappiokirjaukset olivat edellisvuonna 0,1 miljoonaa euroa.

Tase 3 379 miljoonaa euroa

Oulun Osuuspankin tase oli maaliskuun lopussa 3 379 miljoonaa euroa eli 3,5 % suurempi kuin vuoden vaihteessa (3 264).

Luottokanta kasvoi vuoden vaihteesta 3,3 % yltäen maaliskuun lopussa 2 481 miljoonaan euroon (2 402). Uusia luottoja nostettiin alkuvuoden aikana 181 miljoonaa euroa (136), joista asuntolainojen osuus oli 74 miljoonaa euroa (58). Oulun Osuuspankki on välittänyt asiakkaille myös OP Ryhmän kiinnitysluottopankin, OP-Asuntoluottopankki Oyj:n (OPA) myöntämiä luottoja. Maaliskuun lopussa OPAn taseessa olevien asiakasluottojen määrä oli 398 miljoonaa euroa (421).

Saamiset luottolaitoksilta, jotka muodostuvat saamisista OP Yrityspankki Oyj:ltä, kasvoivat vuoden alusta 7,6 % yhteensä 515 miljoonaan euroon (478). Osakkeiden ja osuuksien määrä oli maaliskuun lopussa 332 miljoonaa euroa eli samalla tasolla kuin vuoden vaihteessa (332).

Kiinteistöihin sitoutunut pääoma oli 48 miljoonaa euroa, josta sijoituskiinteistöihin sitoutunut pääoma 28 miljoonaa euroa. Sijoituskiinteistöjen vuokrausaste oli maaliskuussa 68 % ja nettotuotto 5,3 %.

Asiakkaiden talletukset kasvoivat tammi-maaliskuun aikana 5,7 % ja olivat 1 899 miljoonaa euroa (1 797). Velat luottolaitoksille, jotka muodostuvat pääasiassa veloista OP Yrityspankki Oyj:lle ja ns. väliluotoista OP-Asuntoluottopankki Oyj:lle, pysyivät vuodenvaihteen tasolla ollen 1 000 miljoonaa euroa.

Osuuspääoma pieneni alkuvuonna 3,9 % 170 miljoonaan euroon (176). Varsinaisten osuusmaksujen määrä oli 7,6 miljoonaa euroa ja pysyi vuodenvaihteen tasolla (7,6). Omistaja-asiakkaiden merkitsemien Tuotto-osuussijoitusten määrä laski 162 miljoonaan euroon (169). Koko oman pääoman määrä kasvoi 2,7 % ollen 361 miljoonaa euroa (351).

Pankkitakausten ja muiden taseen ulkopuolisten sitoumusten määrä kasvoi 4,9 % 345 miljoonaan euroon (329).

Vakavaraisuussuhde 29,1 %

Omien varojen määrä oli syyskuun lopussa 400 miljoonaa euroa ja kasvoi alkuvuoden aikana tili-kauden hyvän tuloksen vaikutuksesta (386).  Riskipainotetut erät kasvoivat 1 377 miljoonaan euroon (1 368). Vakavaraisuussuhde oli maaliskuun lopussa 29,1 % (28,2).
    

1) Suluissa on vertailuluku vuodelta 2017. Tuloslaskelma- ja muiden kertymätyyppisten lukujen osalta vertailutietona on tammi-maaliskuun 2017 luku. Tase- ja muiden poikkileikkaustyyppisten lukujen osalta vertailutietona on edellisen tilinpäätösajankohdan luku (31.12.2017).