Kädet yhdessä

Tule mukaan omistaja-asiakasyhteisöön!

OP Kymenlaakson omistaja-asiakkaana pääset vaikuttamaan oman pankkisi toimintaan uudessa omistaja-asiakasyhteisössä erilaisten tehtävien ja kyselyiden kautta.

Omistaja-asiakkaanamme mielipiteesi on meille arvokas. Niinpä olemmekin avanneet uudenlaisen, digitaalisen yhteisön, joka antaa omistaja-asiakkaille mahdollisuuden vaikuttaa oman osuuspankkinsa toimintaan mahdollisimman vaivattomasti. Yhteisössä pyydämme sinulta ideoita ja mielipiteitä pankin toimintaa koskeviin asioihin sekä haastamme keskusteluun.

- Lahjoitamme vuoden loppuun saakka jokaisesta uudesta omistaja-asiakkaasta 10 euroa yhteiseen hyvään. Syksyllä tulemme kysymään omistaja-asiakasyhteisössä, mihin haluaisit meidän lahjoittavan loka-joulukuussa kertyvän hyväntekeväisyyspotin, kertoo toimitusjohtaja Juha Korhonen.

Miten mukaan?

  • Liity yhteisöön sivun alareunasta löytyvän linkin kautta.
  • Valitse alueeksi Etelä-Suomi ja pankiksi Kymenlaakson Osuuspankki.
  • Täytä sen jälkeen loput tiedot.

Jatkossa saat sähköpostitse kutsun, kun on aika vastata kyselyyn tai osallistua keskusteluun. Ensimmäinen kysely avautuu syyskuussa.

Kun liityt omistaja-asiakasyhteisöön 31.8. mennessä, saat myös henkilökohtaisen kutsun tulla tutustumaan uudistettuun Kouvolankadun konttoriimme ensimmäisten joukossa.

Yhteisö toimii omilla sivuillaan eikä liity pankin omiin verkkopalveluihin. Yhteisössä annettuun palautteeseen ei missään tilanteissa yhdistetä pankki- tai vakuutustietoja, eikä sivustolle voi kirjautua käyttäen verkkopankkitunnuksia.

Tervetuloa mukaan yhteisöön!

Rekisteröidy omistaja-asiakasyhteisöön alla olevan linkin kautta.