Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyys ja vastuullisuus - #yhdessähyvätulee

Olemme vastuullinen toimija ja paikallinen kumppani. Jos kumppanuus kiinnostaa, tutustu hakemukseen täällä.

Parempaa arkea yhteistyöllä

OP Keski-Suomi on paikallisesti merkittävä, vakavaraisuudeltaan vahva ja tuloksellisesti toimiva yritys. Asiakasomisteisena pankkina meillä on liiketoiminnan lisäksi yhteisöllinen rooli, eli kannamme vastuuta omalta osaltamme niin omistaja-asiakkaistamme, kuin laajemmin paikallisyhteisöistä ja yhteiskunnasta. Olemme tukeneet vuosittain monella tavalla oman toimialueemme, sen yhteisöjen ja ihmisten parempaa arkea ja tulevaisuutta.

Paikallisena toimijana maksamme verot Jyväskylään ja jaamme osan tuloksesta omistaja-asiakkaillemme OP-bonuksina. Tuemme lisäksi monipuolisesti urheilua, kulttuuria ja yhdistyksiä omalla toimialueellamme. Koemme mielekkäiksi ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin liittyvät hankkeet ja harrastukset.

Kohdistamme tukemme seura- ja yhdistystasolle. Emme tue yksittäisiä joukkueita tai henkilöitä emmekä poliittista toimintaa. 

Toimintaamme ohjaavat vankat arvot: ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Vastuullisuus tarkoittaa meille

* Kestävän talouden edistämistä.
* Alueellisen elinvoimaisuuden tukemista.
* Ihmisläheisesti ja osallistaen toimimista.
* Terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämistä.

OP Keski-Suomi on keskisuomalaisten kumppani 

Kumppaneiltamme odotamme kanssamme samansuuntaisen arvomaailman jakamista - ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen.

Tavoitteenamme on win-win-tilanne eli molempia osapuolia hyödyntävä kumppanuus. Alueellisesti merkittävien toimijoiden kanssa tähtäämme kokonaisvaltaiseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Mieluiten lähdemme mukaan hankkeisiin, joista myös omistaja-asiakkaamme voivat hyötyä ja saada etuja.

Kumppaneidemme etuja omistaja-asiakkaillemme 

Yhteistyökumppaneiden tarjoamat rahanarvoiset paikalliset edut omistaja-asiakkaillemme uudistuvat keskimäärin kahdesti vuodessa. Ajantasaiset edut löytyy aina Pivosta sekä verkkosivullamme. Markkinoimme omistaja-asiakasetuja aika ajoin mm. Facebookissa tai jopa Kompassin Jumbo Screenillä.

Hae kumppaniksemme

Oheisen hakemuslinkin kautta vastaanotamme kaikki yhteistyöpyynnöt mm. pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset kumppanuudet seuroihin tai yksittäisiin tilaisuuksiin sekä mm. kannatusilmoitukset, kuten myös tuote- ja rahalahjoitukset.

Jos kumppanuus kiinnostaa – kannattaa hakemuksen sisältöön tutustua ennakkoon ja täyttää hakemus huolellisesti. Kiitos!

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Olemme monessa mukana

Tässä muutamia vastuullisuustekoja, joista olemme erityisen ylpeitä.

Lasten Hippo-tapahtumat

Kaikille avoimet Hippo-tapahtumat ovat lasten ja perheiden juhlaa. Olemme iloisia, että hyvien pitkäaikaisten kumppaneiden avulla olemme yhdessä liikuttaneet lapsia kymmenien vuosien ajan mm. Hippo-hiihtojen ja Hippo-kesäkisojen sekä eri lajeihin liittyvien Hippo- leirien ja -koulujen merkeissä.

#kesäduuniOPnpiikkiin

Olemme jo neljä kesää tukeneet Nuorten kesätyökampanjan kautta toimialueemme yhdistyksiä työllistämään 15-17-vuotiaita nuoria. Pankin maksaman 500 euroa / nuori -tuen avulla 150 keskisuomalaista yhdistystä on työllistänyt 150 nuorta. Pankin tuki ja nuorten työpanos on otettu yhdistyksissä ilolla vastaan. Tähän mennessä paikalliset yhdistykset ovat saaneet meiltä suoraa palkkaustukea jo 75.000 euroa.

#hiiop - vapaaehtoistyöpäivä 

Vuonna 2017 Suomen juhlavuoden kunniaksi jokainen OPlainen sai käyttää yhden työpäivistään tehden vapaaehtoistyötä itselleen tärkeän kohteen hyväksi. OP Keski-Suomen työntekijät saavat tämän saman mahdollisuuden myös vuonna 2018. Osa käyttää vapaaehtoispäivänsä esim. ikäihmisten auttamiseen, osa lasten ja nuorten hyväksi tai edistääkseen luonnon hyvinvointia.

Vapaaehtoistyö on lisää tutkitusti onnellisuutta ja se jos mikä on hyvä asia. Jokainen voi halutessaan lähteä mukaan tekemään vapaaehtoistyötä. Auttavia käsiä tarvitaan erilaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä. Lähde sinäkin mukaan ja jaa kokemuksesi vapaaehtoistyöstä! #hiiop #yhdessähyvätulee

Lahjoitus Jyväskylän ammattikorkeakoululle

OP Keski-Suomi lahjoitti 2018 Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) varainhankintaan 50 000 euroa. Koemme, että JAMK:illa on merkittävä rooli Keski-Suomen kilpailukyvyn rakentamisessa Keski-Suomessa. Oppilaitoksesta valmistuvat opiskelijat vahvistavat osaamisellaan alueen yritysten menestystä.

Lahjoitus Jyväskylän yliopistolle

Vuonna 2016 Keski-Suomessa toimivat osuuspankit lahjoittivat Jyväskylän yliopistolle yhteensä 230 000 euroa. Lahjoituksessa olivat OP Keski-Suomen lisäksi mukana OP Jämsä, OP Korpilahti, OP Kuhmoinen, OP Multia ja OP Petäjävesi. Lahjoituksen tavoitteena on edistää Keski-Suomen elinvoimaa ja hyvinvointia.

Taloustaitohanke

OP Keski-Suomi on ollut yhdessä OP Ryhmän kanssa mukana vuosittain järjestettävässä valtakunnallisessa Taloustaitohankkeessa, mikä tähtää 16–29-vuotiaiden nuorten taloudenhallinnan tukemiseen. Vapaaehtoiset ja koulutetut pankin palveluneuvojat ja asiantuntijat vetävät pankin toimialueella nuorille taloustaitotuokioita, joissa nuoret saavat tietoa, tukea ja rohkaisua omaan taloudenhallintaansa.

Talouslukutaitoa lapsille ja nuorille

Osana oppilaitosyhteistyötä pankkilaiset pitävät ajankohtaisia talousaiheisia pankkitunteja, joissa koululaiset ja opiskelijat saavat yleisistä tietoa liittyen mm. oman talouden ja rahankäytön hallintaan. Olemme myös olleet vuosittain mukana 9. luokille järjestettävässä Taloustaitokilpailussa. 

Tukea digitaaliseen osaamiseen

OP Keski-Suomi järjestää asiakkailleen digitaalisiin pankkipalveluihin liittyviä koulutuksia, kuten digiopastuksia senioreille eri puolilla toimialuetta. Tavoitteenamme on varmistaa senioriasiakkaidemme digiosaamista ja auttaa heitä hyödyntämään erilaisia digipalveluita.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Haluamme olla läsnä siellä, missä asiakkaammekin ovat. Haluamme tehdä sellaisia tekoja, joilla on merkitystä ja jotka edustavat kestäviä arvoja yhteiskunnassamme. Kiitos, että olet tekemässä hyvää kanssamme.

Yhdessä hyvä tulee.
Terveisin
OP Keski-Suomi

#opkeskisuomi #yhdessähyvätulee #hyväkiertämään #OPolemmeme