Sponsorointi

Sponsorointi

Sponsoroinnissa haemme pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ja pyrimme siksi monivuotisiin sopimuksiin. Valitsemme yhteistyökumppaneiksi toimijoita, jotka toimivat OP Kangasalan toimialueella.

OP Kangasalan yhteistyökumppaneita ovat tällä hetkellä LP Kangasala, Kangasalan Urheilijat KU-68 sekä Kisa-Eaglesin edustusjoukkue. Muun muassa lapsille ja nuorille suunnatut, vuosittain järjestettävät, Hippo-tapahtumat ovat esimerkkejä yhteistyöstä kumppaneiden kanssa.

Haluatko tehdä meille yhteistyöehdotuksen?

Tavoitteenamme on, että pääsemme tekemään yhteistyökumppanin kanssa vastavuoroista ja aktiivista yhteistyötä, joka hyödyttää molempia osapuolia.  Pidämme erityisen tärkeänä sitä, että yhteistyökumppanimme toimivat vastuullisesti ja kestävien arvojen pohjalta, ja toisaalta jakavat meidän arvomaailmamme: Ihmisläheisyyden, vastuullisuuden ja yhdessä menestymisen.

Kehitämme yhteistyötä pitkäjänteisesti ja pyrimme siksi monivuotisiin sopimuksiin. Valitsemme yhteistyökumppaneiksi vain toimijoita OP Kangasalan toimialueelta.

Olemme asiakkaitamme varten. Siksi pidämme tärkeänä myös sitä, että omistaja-asiakkaamme hyötyvät yhteistyöstä. Omistaja-asiakkaita pankillamme on yli 10 000.

Mikäli haluat tehdä meille yhteistyöehdotuksen, voit ottaa yhteyttä: Asiakkuusjohtaja Kati Laine, kati.laine@op.fi, 0505670520