Muu vesikulkuneuvo

Venevakuutus vesiskootterille, hydrokopterille ja muille vesikulkuneuvoille
1

Vakuuta vesimenopeli vuoden ympäri

Venevakuutuksella turvaat vesijetin, ilmatyynyaluksen tai muun erikoisveneen sekä vesillä että kuljetuksen ja säilytyksen ajaksi.

2

Turvaa rakenteilla olevalle veneelle

Venevakuutuksella voit turvata myös rakenteilla olevan veneen esimerkiksi ilkivallan, palovahingon ja kuljetusvaurion varalta.

3

Myrskyvahingot ilman tuulennopeusrajaa

Korvaamme veneen myrskyvahinkoja tuulen nopeudesta riippumatta.

Sopiva kasko vesikulkuneuvollesi

Pohjola Vakuutuksen venevakuutus soveltuu veneen ohella myös muun vesikulkuneuvon turvaksi. Voit hankkia vakuutuksen rakenteilla olevalle veneelle, alun perin ammattikäytössä olleelle ja nykyisen huvikäyttöön muutetulle veneelle sekä yli 25 vuotta vanhalle puuveneelle. Lisäksi voit turvata vakuutuksella erikoisveneen tai muun vesikulkuneuvon, kuten vesijetin tai -skootterin, hydrokopterin, ilmatyynyaluksen ja monirunkoveneen. Vakuutuksella et voi turvata esimerkiksi saunalauttaa, asuntovenettä tai kantosiipialusta.

Erikoisveneen vakuuttaminen edellyttää, että sinulla on henkilöasiakkaana vakuutus kolmesta eri tuoteryhmästä. Mikäli olet yritysasiakas, erikoisveneen vakuuttaminen edellyttää, että olet OP:n kokonaisvaltainen asiakas.

Voit valita vesikulkuneuvon turvaksi joko Osakaskon tai Kaskon. Molemmista vakuutuksista saat turvan varkauden, ilkivallan, palovahingon ja telakointi- ja kuljetusvahingon varalle. Turviin sisältyy myös veneen vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Kattavampaan Kaskoon sisältyy lisäksi venevahinkoturva, josta korvataan karilleajosta, törmäyksestä sekä myrskytuulesta aiheutuneita vahinkoja. Mikäli siis haluat turvata vesikulkuneuvon kattavammin vesillä sattuvien vahinkojen varalle, valitsethan vesikulkuneuvosi turvaksi Kaskon.

Joidenkin vesikulkuneuvojen vakuuttaminen edellyttää menopelin ennakkotarkastusta. Soita meille, niin katsotaan yhdessä vesikulkuneuvosi vakuutus kuntoon.

Vuodenaikahinnoittelulla joustavuutta vesille

Pohjola Vakuutuksen venevakuutus on voimassa läpi vuoden, ja tämä on huomioitu vakuutuksen hinnassa. Vesillä sattuvia vahinkoja korvaavan venevahinkoturvan vakuutusmaku painottuu nimittäin niille kuukausille, joiden aikana vahinkoriski on suurin. Vakuutusmaksu on siis korkeampi kesän, mutta matalampi syksyn, talven ja kevään osalta. Voit siis pitää vakuutuksen voimassa myös niiden kuukausien aikana, kun vesikulkuneuvo ei ole vesillä. Huomioithan, että muiden turvien maksut peritään tasaisesti läpi vuoden.

Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy.

Perävaunun vakuutus
Moottorivene
Purjevene