Naiset istuvat sohvalla

Kotivakuutus kerros- tai rivitaloon

Vakuuta kotisi ja tavarasi
1

Sopiva vakuutus juuri sinun kodillesi

Voit valita kotivakuutuksen laajuuden ja omavastuut itse, joten maksat juuri haluamastasi vakuutusturvasta.

2

Omavastuuetu 200 euroa

Palo-,  luonnonilmiö- ja rikosvahingoissa omistaja-asiakkaan omavastuu voi olla jopa nolla euroa.
 

3

Omistaja-asiakkaan edut

Omistaja-asiakkaana saat vakuutuksistasi alennusta ja OP-bonuksia.

Mitä kotivakuutus korvaa?

Kotona voi sattua kaikenlaista. Onneksi voit varautua ikäviin yllätyksiin kotivakuutuksella. Kotivakuutus tuo turvaa tavaroillesi esimerkiksi varkauden, äkillisen vuotovahingon tai särkymisen varalta. Vakuuta kotivakuutuksella lisäksi huoneiston osat, jos haluat tavaroidesi lisäksi turvaa myös esimerkiksi kiinteille kalusteille ja kotisi pintamateriaaleille.

Korvaamme vahingot enintään valitsemaasi enimmäiskorvaukseen asti. Kodin tavaroita korvaamme pääsääntöisesti 5 000 euroon asti silloin, kun ne ovat tilapäisesti kodin ulkopuolella.

Astianpesukoneen aiheuttaman vesivahingon korjaus maksaa keskimäärin 4 500 euroa.
Nainen muuttolaatikoiden keskellä

Kotivakuutus on voimassa myös muuton aikana

Voit muuttaa huoletta vanhasta kodista uuteen kotiin, sillä kotivakuutus kattaa tavarasi myös muuton aikana. Korvaamme siis esimerkiksi, jos vaikkapa televisiosi muuttokuormaa kantaessa putoaa ja rikkoontuu.

Muistathan ilmoittaa muutostasi etukäteen aina myös meille, sillä kotivakuutus ei koskaan siirry automaattisesti uuteen osoitteeseen. Kotivakuutuksen kattavuus on hyvä tarkistaa myös silloin, jos omaisuutesi arvo muuttuu merkittävästi. Turvallista muuttoa ja onnea uuteen kotiin!

Tiesitkö, että jos teet vaikka keittiöremontin, voit vakuuttaa myös kaapit, kodinkoneet ja pintamateriaalit?

Jenni Reijonen Vakuutuspäällikkö, OP

Paras kotivakuutus niin vuokralaiselle kuin yksityiselle vuokranantajalle

Kotivakuutus on tärkeä niin vuokralaiselle kuin asunnon omistajalle. Jos asut vuokralla, vakuuta kotisi tavarat. Kotivakuutus auttaa myös, jos tarvitset vaikkapa tulipalon vuoksi tilapäistä asuntoa. Kotivakuutukseen kuuluva vastuuvakuutus korvaa, jos aiheutat muille vahinkoa, josta olet lain mukaan korvausvastuussa. Korvausta riita- ja rikosasioihin liittyvistä lakiavun kustannuksista taas voit hakea oikeusturvavakuutuksesta.

Jos asut omistusasunnossa, kannattaa sinun vakuuttaa kodin irtaimiston lisäksi myös huoneiston osat eli esimerkiksi asunnon kiinteät kalusteet ja pintamateriaalit. Omistamasi asunnon huoneiston osien vakuuttaminen on tärkeää myös, jos olet yksityinen vuokranantaja. Yksityisen vuokranantajan kannattaa lisäksi aina edellyttää vuokralaiselta omaa kotivakuutusta, joka sisältää vastuuvakuutuksen.

Suosittelemme, että vakuutat kerros- tai rivitaloasunnossa tavaroidesi eli irtaimiston lisäksi myös huoneiston osat. Huoneiston osilla tarkoitetaan

  • kiinteästi asennettuja kalusteita ja kiinteää sisustusta
  • kiinteitä koneita ja laitteita, sekä rakenteita ja
  • pintamateriaaleja lattiassa, seinissä ja katossa.

Taloyhtiön kiinteistövakuutus korvaa osakehuoneistolle aiheutuneet vahingot perustasoon asti. Perustasolla tarkoitetaan pääsääntöisesti sitä varustelutasoa, joka huoneistolla on ollut heti sen valmistuttua. Perustasoon luetaan mukaan myös koko taloyhtiöön tehdyt perusparannustyöt.

Jos osakas tai asukas on valmistumisvuoden jälkeen esimerkiksi remontin yhteydessä vaihtanut pintamateriaaleja parempiin tai asentanut uusia huoneiston osia, eivät ne perustasoon kuulu. Tästä syystä muutos- ja parannustyöt tulee vakuuttaa osakkaan tai asukkaan omassa kotivakuutuksessa. 

Omistaja-asiakkaan edut

Kun olet omistaja-asiakkaamme ja sinulla on vakuutuksia kolmesta eri tuoteryhmästä, saat useimmista vakuutuksista lähes 10 % alennuksen. Auton bonuksellisesta kaskovakuutuksesta alennus on lähes 18 %. 18–27-vuotias nuori saa 21 % alennuksen lähes kaikista kodin ja perheen vakuutuksista.

Muut edut

  • 40 % korotus henkivakuutuksen vakuutusmäärään
  • 200 € omavastuuetu Omakoti-vakuutukseen
  • alle 1-vuotiaan vauvan vanhemmille maksutonta henkivakuutusturvaa vuodeksi

OP-bonukset

Omistaja-asiakkaalle kertyy kodin, perheen ja ajoneuvojen vakuutusmaksujen lisäksi OP-bonuksia myös

  • lainoista
  • säästöistä ja sijoituksista
  • tileillä olevat varoista
  • OP-Visan Credit-ominaisuudella maksetuista ostoksista.

OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin.

Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy. Osuuspankit toimivat OP Vakuutuksen asiamiehenä.