Sairauskuluvakuutus tuo turvaa sinulle ja läheisillesi

Sairauskuluvakuutus

Sairauskuluvakuutus eli hoitokuluvakuutus on vakuutus, jolla turvaat itsesi tai läheisesi yllättävistä sairauksista johtuvien kulujen varalta. Vakuutuksen avulla pääset nopeasti tarvitsemaasi hoitoon ja käytössäsi on laaja lääkärikumppaniverkosto sekä Pohjola Terveysmestari -palvelu.

Sairauskuluvakuutus, sairausvakuutus ja hoitokuluvakuutus tarkoittavat yleensä samaa asiaa. Näillä usein viitataan vakuutukseen, josta korvataan sairauden hoitokuluja, kuten lääkärin määräämiä lääkkeitä ja sairauden aiheuttamia tutkimus- tai leikkauskuluja.

 

Sairauskuluvakuutus on osa Pohjola Terveysvakuutusta

Pohjola Terveysvakuutus sisältää kattavimmillaan sekä sairauskuluvakuutuksen että tapaturmavakuutuksen. Sairauskuluvakuutus on vapaaehtoinen vakuutus. Työterveyshuolto ei välttämättä kata vapaa-ajan sairastumisia eikä laajoja tai kalliita hoitoja, minkä vuoksi sairauskuluvakuutus on hyvä lisä turvaamaan terveytesi.

Voit hankkia itsesi lisäksi sairauskuluvakuutuksen lapselle, syntyvälle lapselle ja toiselle aikuiselle. Vakuutus mahdollistaa nopean hoitoprosessin aloittamisen yksityislääkärillä. Vakuutus korvaa myös julkisen terveydenhuollon kustannuksia.

Mitä sairauskuluvakuutus korvaa?

Sairauskuluvakuutus korvaa sairastumisen aiheuttamia kuluja, kuten käyntejä lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolla, lääkärin määräämiä lääkkeitä, sairauden aiheuttamia tutkimuksia tai leikkauksia. Sairauskuluvakuutukseen sisältyy aina hammasturva, hoitoturva, kuntoutus ja toiminnallinen sekä tuki- ja liikuntaelinterapia.

Yleisimpiä sairauksia, joiden kuluja sairausvakuutuksesta korvataan ovat:

  • virusinfektion aiheuttamat sairaudet, kuten flunssa ja influenssa
  • allergiset iho- ja silmäsairaudet
  • tuki- ja liikuntaelinsairaudet, kuten selkä- ja nivelsairaudet.

Voit hakea korvausta kuluista, jotka ovat syntyneet yksityisen tai julkisen terveydenhoidon puolelta. Kun olet hankkinut sairauskuluvakuutuksen, voit hyödyntää laajaa lääkärikumppaniverkostoamme ja Pohjola Terveysmestari -palvelua. Sairauskuluvakuutuksen avulla pääset nopeasti aloittamaan sairauden hoitoprosessin ja korvaustenhaku on sujuvaa.

Sairauskuluvakuutuksesta korvataan vain kuluja, jotka ovat syntyneet Suomessa. Ulkomailla tapahtuvien sairauksien varalta suosittelemme hankkimaan Pohjola Matkavakuutuksen.

Sairauskuluvakuutuksen hinta

Saat räätälöityä sairauskuluvakuutuksesta juuri sinun tarpeisiisi sopivan ratkaisun. Kun valitset vakuutukseen tarpeitasi vastaavat turvat, on terveytesi turvana sairauskuluvakuutus, joka on paras vaihtoehto juuri sinulle. 

Pystyt räätälöimään sairauskuluvakuutuksen hintaa myös omavastuilla. Saat vakuutuslaskun hintaa pienemmäksi valitsemalla vakuutukseesi suuremman omavastuun. Huomioithan, että valitsemasi omavastuu on summa, joka jää sinun maksettavaksesi sairauden hoitokustannuksista. Halvin sairauskuluvakuutus ei vahinkotilanteessa välttämättä olekaan paras tai aidosti halvin vaihtoehto. 

Sairauskuluvakuutuksen vertailu on kätevintä verkkokaupassamme. Voit vertailla sairauskuluvakuutuksen hintoja, olitpa hankkimassa sairauskuluvakuutusta itsellesi, lapselle tai syntyvälle lapselle.

Miten hankin sairauskuluvakuutuksen?

Saat kaikista laajimman vakuutusturvan, kun sinulla ei ole aikaisempia sairauksia. Sairauskuluvakuutus kannattaakin hankkia jo varhain, silloin kun ei vielä ajattele vakuutusta tarvitsevansa.

Sairauskuluvakuutuksen voi saada, vaikkei olisikaan täysin terve. Tällöin vakuutuksesta rajataan jo olemassa olevat sairaudet pois. Vakuutusta kannattaa siis aina hakea.

Sairauskuluvakuutus eli hoitokuluvakuutus on voimassa 100-vuotiaaksi saakka ja voit hakea sitä vielä 85-vuotiaana. Voit hankkia vakuutuksen verkosta tai pyytämällä siitä tarjouksen.

Sairauskuluvakuutusta haetaan terveysselvityksellä

Sairauskuluvakuutuksen hankinnan yhteydessä sinun pitää täyttää pakollinen terveysselvitys. Terveysselvityksellä kartoitetaan nykyinen terveydentila ja sen perusteella ratkaistaan, voidaanko sairauskuluvakuutus myöntää. Sairauskuluvakuutus astuu voimaan sen jälkeen, kun olet täyttänyt terveysselvityksen ja olet saanut päätöksen vakuutuksen myöntämisestä.

Suosittelemme, ettet katkaise aiemmin otettua sairauskuluvakuutusta ennen kuin olet saanut päätöksen uudesta vakuutuksesta.