Vakuutussäästäminen

Vuodenvaihde lähestyy. Siksi nyt on hyvä aika tarkistaa eläkevakuutukseesi jo tähän mennessä maksetut maksut ja varmistaa, että laskutus on toteutunut suunnitelmasi mukaisesti.

Mikäli et ole vielä käyttänyt 5000 euron verovähennysetua täysimääräisesti, voit vielä maksaa lisämaksuja tämän vuoden puolella. Jotta vakuutusmaksut huomioidaan vuoden 2017 verotuksessasi, maksujen tulee olla OP-Henkivakuutus Oy:n tilillä viimeistään vuoden viimeisenä pankkipäivänä, perjantaina 29.12.2017.

Huomioithan, että mikäli laskusi eräpäivä on joulukuun 30. tai 31. päivä, maksu kirjautuu vakuutukseen vasta tammikuun 2. päivä 2018. Maksun eräpäivän muutoksen voit tehdä kätevästi op.fi-palvelussa tai ottamalla yhteyttä Osuuspankkiisi. 

Mikäli sinulla on kysyttävää eläkevakuutuksesi maksuihin liittyen, saat lisätietoa puhelinpalvelustamme numerosta 010 253 6100 (arkisin 8-18). Voit myös varata ajan oman Osuuspankkisi asiantuntijalle.

Terveisin, OP-Henkivakuutus Oy

Henkivakuutusyhtiön tulee vakuutusyhtiölain 13 luvun 2 §:n mukaan jakaa kohtuullinen osa vakuutusten tuottamasta ylijäämästä niille vakuutuksille, joilla sopimusehtojen mukaan on oikeus lisäetuihin. Lisäetujen jakaminen ei saa kuitenkaan vaarantaa yhtiön vakavaraisuutta eikä lisäetujen tason jatkuvuutta.

Vakuutussäästöille annettavan kokonaishyvityksen muodostavat vakuutuksille hyvitettävä laskuperustekorko ja vuosittain määrättävät lisäedut. Yhtiön hallitus päättää lisäedut vuosittain ja niiden määrään vaikuttaa yleinen korkotaso, onnistuminen sijoitustoiminnassa sekä vakuutuksen laskuperustekorko. Yhtiö pyrkii lisäetujen tasossa jatkuvuuteen. Yhtiön vakavaraisuus ja varautuminen ennakoitua suurempaan korvausmenoon voivat rajoittaa maksettavia asiakashyvityksiä.

Tavoitteena on antaa vakuutussäästöille kokonaishyvitys, joka vastaa pitkällä aikavälillä vähintään matalariskisimpinä pidettävien korkosijoitusten korkotasoa. Tällä hetkellä kokonaishyvityksen tavoitteena on säästöhenkivakuutuksilla ja kapitalisaatiosopimuksilla 12 kuukauden euribor-koron, yksilöllisillä eläkevakuutuksilla ja maksuperusteisilla ryhmäeläkevakuutuksilla 5 vuoden sekä etuusperusteisilla ryhmäeläkevakuutuksilla 10 vuoden Suomen valtion joukkovelkakirjalainojen korkotaso.

Riskivakuutuksissa ylijäämää voi muodostua, jos vakuutusmaksut ovat suuremmat kuin riskivakuutusten perusteella maksetut korvaukset ja niiden hoitoon tarvittavat liikekulut. Ylijäämän perusteella vakuutusturvaa voidaan korottaa tai turvasta periä alennettuja vakuutusmaksuja.

Nämä tavoitteet ovat voimassa toistaiseksi. Tavoitteet eivät ole osa yhtiön ja vakuutuksenottajan välistä vakuutussopimusta. OP-Henkivakuutuksen hallituksella on oikeus muuttaa tavoitteita ilman erillistä ilmoitusta vakuutuksenottajalle.